Kulkuri Pekingin Suomi-koulussa

Kulkuri Pekingin Suomi-koulussa

Pekingin suomalaiset lapset ja nuoret voivat suorittaa Kulkurin kursseja omassa Suomi-koulussaan.

Pekingin Suomi-koulua käy 36 lasta ja nuorta. Oppilaat ovat 3-18-vuotiaita. Lukumäärä vaihtelee vuosittain melkoisesti – enimmillään oppilaita on ollut reilusti yli sata.

Kulkurilla tavoitteellisuutta opiskeluun

Kulkuri-yhteistyö alkoi tarpeesta lisätä tavoitteellista opiskelua etenkin isommille oppilaille. Siinä missä pienet oppivat arjen asioita leikkien ja laulaen, kaivattiin isommille jäsentyneempää toimintamallia. Kokeiluvuoden jälkeen syksystä 2008 alkaen Pekingin Suomi-koulussa on ollut  mahdollista suorittaa Etäkoulu Kulkurin suomen kielen ja kirjallisuuden kursseja.

Kulkuriin voivat osallistua nykyisin 3.-9. -luokkalaiset. Syksyllä 2017 suomen kielen ja kirjallisuuden kurssille ilmoittautui 12 Pekingin Suomi-koulun oppilasta. Lapset, jotka eivät osallistu Kulkuriin, opiskelevat saman ohjelman mukaisesti ilman etäopettajan palveluita.

1.-2. -luokkalaisten kanssa kurssimateriaalia käydään läpi vapaamuotoisemmin.

Tukea myös opettajille

Pekingin Suomi-koulussa käytetään Kulkurin kirjallisia kurssimateriaaleja ja oppikirjoja.  Kokeet ja etätehtävät kulkevat sähköpostin liitteinä Suomeen etäopettajalle, joka antaa niistä palautteen.

Myös Suomi-koulun opettajat, joilla ei usein ole opettajan koulutusta, saavat tarvittaessa Kulkurin etäopettajilta tukea ja neuvoja.

Paluu Suomeen helpottuu

Monet perheet asuvat Kiinassa vain muutamia vuosia. Pekingin Suomi-koulun keskeinen toiminta-ajatus on säilyttää oppilaiden valmiudet palata takaisin suomalaiseen kouluun.

“Etäkoulu Kulkurin avulla pystymme hyvin toteuttamaan tätä ajatusta. Suomeen palanneet perheet ovat lähettäneet lämpimät kiitokset juuri tämän vuoksi”, kertoo Pekingin Suomi-koulun puheenjohtaja Tuija Lotti-Karvanen ja jatkaa: “Kulkuri on mahtava juttu!”

Kun valitsee Kulkurin, tulee tehtyä työt paremmin. (7. luokan oppilas)